|
There are no translations available.
Jani Pirttisen ura ja elämä moottoriurheilun parissa alkoi vuonna 1986 ensimmäisen motocrosspyörän hankinnalla. Kun ensituntumat kotiseudun hiekkakuopilla oli otettu, vuoroon tulivat ensimmäiset motocrosskilpailut vuonna 1987. Kalusto kehittyi pikkuhiljaa paremmaksi ja harjoittelu muuttui tehokkaammaksi. Vuonna 1990 Pirttinen sijoittui viidenneksi 80cc SM-sarjassa ja pääsi myös edustamaan Suomea EM-joukkueessa. Seuraavana vuonna luokka muuttui pykälää ylemmäksi 125cc:een, jossa saavutuksena kaudelta nuorten SM-sarjan kuudes sija ja PM-edustuspaikka. Harjoittelumäärien kasvaessa Pirttinen siirtyi jo uran varhaisessa vaiheessa harjoittelemaan talvikausiksi Belgian radoille. Kaudella 1993 kilpailukalenterissa oli kansainvälisiä motocrosskilpailuja Belgiassa sekä yksi MM-startti 125cc luokassa. Pirttisen motocrossura päättyi loukkaantumisiin kauden 1993 jälkeen.
Jo seuraavan vuonna Pirttinen palasi kuitenkin takaisin kilparadoille. Laji vaihtui Formula-Ford -rataluokkaan, jossa kilpailuja sekä Benelux-mestaruussarjassa että kotoisessa SM-sarjassa. Formula-Ford SM-sarja oli ohjelmassa myös kaudella 1995, parhaana saavutuksena osakilpailun kuudes sija.
Vuonna 1995 Pirttinen kokeili ensimmäistä kertaa rallia ja heti ensimmäinen kilpailu näytti mitä tuleman pitää. Pirttinen ajoi olemattomalla kokemuksella B-junioreiden luokka- ja yleiskilpailuvoittoon Ford Escortilla. Seuraavalla kaudella ralleja B-junioreissa kertyi enemmän ja hyvä menestys kartutti pisteitä niin, että siirtyminen suoraan yleiseen luokkaan yli A-junioreiden oli mahdollista.
Kaudelle 1997 tehtiin yllättävä ratkaisu, ja Pirttinen ilmoittautui yleisen luokan SM-sarjaan kovatasoiseen ja tasaiseen n-ryhmään Opel Astralla. Pirttinen vei kaikkien yllätykseksi sarjan mestaruuden erittäin kokeneiden kilpakumppaneiden nenän edestä. Hyvää kautta täydensi luokan toinen sija Suomen MM-osakilpailussa Jyväskylässä. Viimeistään tässä vaiheessa Pirttinen taustajoukkoineen päätti panostaa täysillä ralliuraan.
Kaudelle 1998 Pirttinen siirtyi a-ryhmän VW Golf kit carin ohjaimiin. Tasaisen kauden jälkeen tuloksena oli SM-sarjan toinen sija kokeneen Esa Saarenpään jälkeen. Seuraavilla kausilla sarja ja kalusto pysyivät samana. Kartturiksi tuli kokenut menestyskartturi Timo Hantunen. Sijoitus sarjassa oli edelleen toinen. Kaudella 2000 Pirttinen ajoi mestariksi SM-sarjassa sekä luokkavoittoon Suomen MM-osakilpailussa. Ulkomaan kokemusta kertyi tasokkaassa Englannin avoimessa mestaruussarjassa VW:n tehtaan ilmoittamana.
Kausi 2001 jäi Pirttisen viimeiseksi ralliauton ratissa. Ohjelmassa oli Saksan avoin asvalttisarja ja ajokkina tehtaan VW Golf Kit Car MK4. Tuon vaiheen jälkeen kipuaminen maailman huipulle rallissa olisi vaatinut suuria uhrauksia sekä taloudellisesti että muutenkin, joten Pirttinen päätti itse lopettaa erittäin menestyksekkään ralliuransa.
Vuonna 2002 alkoi ”uusi tarina” kartingin ja Maranellon parissa. RedStep Karting Ky perustettiin ja ensimmäiset Maranellot Pirttisen toimesta tuotiin maahan. Motocross- ja formula-ajoilta peräisin olevat suhteet Eurooppaan ja Maranelloon auttoivat oikeiden kontaktien löytämisessä. Janin veli Janne Pirttinen kiersi kansallisia kilpailuja Yamaha luokassa ja sitä kautta piirit ja asiat tulivat tutuiksi myös kotimaan kartingradoilla. Maranello-kuljettajien määrä maamme radoilla alkoi kasvaa ja yrityksen kasvu oli saanut hyvän pohjan. Vuonna 2003 RedStep Karting Ky muutti Seinäjoelle Tuottajantielle valmistuneisiin uusiin tiloihin.
Kartingkaupan ja Teamin vetämisen ohella Jani Pirttinen on kilpaillut moottorikelkalla kaudesta 2002 alkaen. Motocross ja muut lajit ovat antaneet hyvän pohjan myös tähän lajiin ja luokkavoittoja tuli heti ensimmäiseltä kaudelta. Kaudella 2003 Pirttinen ajoi Pohjanmmaa-Cupin voittoon luokassa 1. Kaudella 2004 hän uusi Pohjanmaa-Cupin luokkavoiton ja saalisti sprintin Suomen Cupista viidennen sijan sekä useita luokkavoittoja kansallisista kisoista.
Kaudelle 2005 Pirttinen siirtyi MK-Sprintissä luokiteltujen kuljettajien luokkaan neste 500 pro, jossa hän saalisti SM-sarjassa 6. sijan ja Pohjanmaa Cupissa 2. sijan.
Kaudella 2006 Pirttinen nähtiin kisailemassa MK-Sprintin SM-sarjassa luokassa P-600 ja lisäksi Snowcrossin SM-sarjassa luokassa Racing 500. Kausi 2006 oli Jani Pirttiselle juhlavuosi, koska moottoriurheilijan aktiiviura täytti 20 vuotta. Kaudella 2007 Pirttisen ei pitänyt enää jatkaa omaa kilpailu-uraa, mutta moottoripyörien Oriveden SM-Jäärata kilpailuissa nähtiin Pirttinen taas viivalla uuden lajin parissa.
Kausi 2008 alkoi niinikään jääratapyöräilyn merkeissä, ja kisoja olikin Pirttisen ”talvikalenteriin” merkattu aina silloin kun jäitä oli, ja kun kilpailuja järjestettiin. Startteja kertyi lopulta JR1 ja JR2 B luokissa seitsemän, joista kustakin saavutuksena voitto. Menestys tiesi nousua A-luokkaan kaudelle 2009, ja Pirttinen lupasikin jatkaa uraansa jäillä uusilla Yamahoilla luokissa JR1 ja JR2 A.
Talvikausi 2009 tiesikin isoa askelta eteenpäin Pirttisen jääratauralla, olihan nyt vastassa kaikki maamme kokeneimmat moottoripyörätaiturit, aina Kallion veljeksiä myöden. Lopulta Pirttinen pääsi kivuttomasti A-luokan vauhtiin, ja SM-sarjan loppupisteissä hänet nähtiin JR2A –luokassa sijalla 6. ja JR1A –luokasta heltisi sarjan kymmenes sija.
Pirttisen jäärataura sai lisää potkua kaudelle 2010, kun pitkänlinjan ”virittäjävelho” Jarmo Niskanen otti Pirttisen moottoripyöräkaluston vastattavakseen. Merkki vaihtui oranssiin, ja näin Pirttinen nähtiin taas viivalla jääradan SM -sarjassa, nyt siis KTM:n sarvissa. Ero maamme terävimpään kärkeen alkoi ohentua, ja lopputuloksissa Pirttinen merkkautti itsensä JR2A –luokassa sijalle 4. ja JR1A –luokasta irtosi niinikään sarjan neljäs sija. Pitkä ja monipuolinen kokemus koti- ja ulkomaan moottoriurheiluareenoilta antaa Pirttiselle hyvät eväät luotsata yritystä ja teamin kuljettajia menestykseen kartingin parissa.
|